Amerikkalainen tankki merkkinä siitä, että alueella on käyty totista sotaa.
Museon suomalaissittain tyyriiltä kuullostava lipun hinta 9 € ei tällä kertaa haitannut, sillä vieraani kompensoi näin (alan ammattilaiselta) saamaansa suomen kielen opetusta. Museon punainen osa käsittelee Saksan natsijoukkojen ja sodan vaiheita. Punaista seuraa sininen osa, joka tarkastelee tilannetta liittotuneiden kannalta.
Museo esittelee aitoa esineistöä ja luo tunnelmallisia simulaatioita sodan tapahtumista. Esimerkiksi pommitusten tuntua voi aistia pommisuojaksi lavastetussa tilassa, jossa pommeja ja sireenejä soitetaan nauhalta. Kristalliyö ja juutalaisten joukkotuho tuo mieleen esim. "Schindlerin lista" elokuvan.
Julmuuksien symboli
Luulen, että museo on kesäisin täynnä amerikkalaisia turisteja etsimässä omien sodassa kaatuneiden sukulaistensa nimiä muistomerkkilaatoilta ja kansioista. Nimiä on kuulemma kaikkiaan 150 000. Nyt museossa ei ollut juurikaan muita vierailijoita, joten saimme ihan rauhassa äimistellä kaikkea museon tavaroita.
Kylmät väreet menivät ihan konkreettisesti läpi kropan, kun astuin muistolaattahuoneeseen. Kuolema oli tilassa jotenkin niin välittömästi läsnä. No joo varsinaisten näyttelytilojen ulkopuolelle pystytetty katettu muistopaikka ei ollut lämmitetty ja tällaisena kylmänä aamuna ei ole ihmekään, että paikka tuntui kalmankylmältä.
Museossa oli vieläpä vähän nykyaikaisemmankin aseistuksen osasto, joka käsitteli erityisesti miinoja. Mielenkiintoisinta oli nähdä aseita muokattuna rauhanomaisemmiksi esineiksi.
Tuoli, joka on tehty rynnäkkökivääreistä. Pasifisti minussa sanoo, että näin pitäisi tehdä kaikille aseille. Realistipuoleni tietää, ettei tuo haavekuva koskaan toteudu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti