Muslimikouluvierailu 7.4.2008

Meille oli jälleen järjestetty vierailu mielenkiintoiseen koulukohteeseen, muslimikouluun. Muslimikoulu sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä majapaikastamme. Minulla oli jonkinlaisia ennakkoluuloja aina asekoulutusleirikuvista muodostuneista mielikuvista 5 kertaa päivässä rukoileviin hihhuleihin. No totta puhuen ennakkoluuloni olivat kaikonneet mukavan muslimiasuntovastaavan kanssa puhuessa. Tarkemmin ajatellen osasin suhtautua muslimeihin varsin luontevasti jo entuudestaan, kunhan vain väritän vähän tarinaa. Ajattelin kuitenkin näkeväni jotain omista koulukokemuksista poikkeavaa.

Totuus on kuitenkin tällä kertaa paljon arkisempi ja tylsempi. Muslimikoulu on ulkoisesti ja sisäisesti hyvin samanoloinen paikka kuin suomalainen peruskoulu. Rehtorin sanoja kuunnellessa löytyy jopa 100% vastaavuuksia Suomen opetussuunnitelmaan. Koulun seinillä on samanlaisia julisteita kuin Suomessa, erotuksena vain on korostaa muslimiutta. Vasemmalla kiusaamista vastustetaan ja välittämistä koetetaan lisätä lausumalla, että muslimi ajattelee muita.

Asia, jonka jo Suomessa olin jossain yhteydessä kohdannut, kävi ilmi myös muslimikoulussa. Koraani kieltää ihmisen taiteellisen kuvaamisen, koska ihminen on Jumalan kuva eikä sitä tule yrittää jäljitellä. Siksi koulun seinillä ei ole ihmispiirroksia. Kameralla otettuja kuvia puolestaan on paljon, koska automaattisella välineellä otettu kuva näyttää ihmisen jollain tapaa muuttamattomana.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta kätkeytyy jokaiseen luokkaan. Niissä jok'ikisessa on jonkinlainen kuva Ka'abasta muslimien pyhästä paikasta Mekassa. Se mitä Ka'abasta usein näkyy on jälkikäteen rakennettu mustakeltainen suojarakennelma. Rakennelma pitää sisällään kuulemma jonkin avaruudesta peräisin olevan mustan kiven... Meteoriitti?

Ka'aba kuvattu luokan seinällä

Pidemmässä tarkastelussa muitakin erojakin varmasti löytyy, mutta haluan korostaa koulujen samankaltaisuutta ja positiivista henkeä ottaa vastaan sekalainen seurakuntamme. Oppilaatkin ottivat meidät vastaan oikein hyvin ja useimpia kiinnosti mistä kaikkialta tulemmekaan. Ja luonnollisesti jalkapallosta löytyi yhteinen kieli. Niinpä pistimme pelin pystyyn välitunnilla.

Den Bosch 6.4.2008

Musiikinopettajamme järjesti meille omakustanteisen retken 'S Hertogenboschiin, jota täkäläiset nimittävät Den Boschiksi. Retken aikana joku opettajamme tuttava esitteli meille kaupunkia. Den Bosch on eräänlainen Venetsia. Siellä on todella paljon pieniä kanaaleja. Upeita kadunkulmia ja paljon vanhaa rakennuskantaa.

Kuvassa patsas joka symboloi kuulemma kaupungilla kulkevia huhuja. Ruotsin Folke ja Kasja Puolasta hyvin tilanteen tasalla.

Punatiilisten talojen välissä kulkevat kanaalit todella säväyttäisivät jossain muualla, mutta täällä niitä näkee paljon. Tyypillistä hollantia siis. Toki silmiini sattui muutama viehättävä paikka.

Maisema Den Boschista.

Den Boschissa sijaitsee myös erittäin vaikuttava ja koristeellinen kirkko tai taitaa kooltaan olla katedraali. Kaiken sen vaelluksen jälkeen oli saatava jotain syömistä. Koko porukka marssi La Place itsepalveluna toimivaan gourmet-ravintolaan. Kävele ympäriinsä,ihmettele ja valitse annoksista edessäsi. Nappasin jonkinlaisen kanasalaatin, kun en halunnut sillä kertaa mitään pihviä syödä. Toiseksi pihvin saamiseksi olisi pitänyt kertoa tilauksensa kokille, joka sitten pyöräyttäisin annoksen eteeni. Gourmet tosin näkyi hinnassa. Eipä ole koskaan tullut syötyä näin kallista salaattiannosta. Minun makuuni oli kanassa vähän pihistelty, mutta maukasta oli.

Ruokailemisen jälkeen porukka hajaantui pienempiin vaellusjoukkoihin osa paineli suorinta tietä juna-asemalle ja kotiin uurastamaan pian koittavien deadlinien päihittämiseksi. Minä jäin kaupunkiin chillailemaan vielä joksikin aikaa. Löysimme mukavan puistonpenkin ja nautimme vielä hetken auringosta.

Kuvassa auringosta nauttivat vasemmalta Chiara (ITA), Alba (ESP), Janne (BEL), David (POR) ja Sauro (ITA)

Asemalle saapuessa minuun iski kaamea jätskinhimo. Oli vain syystä tai toisesta saatava jätskiä. Asemalta löytyi luonnollisesti jäätelökioski. Ideana oli luoda oma viileä unelmansa määrätyistä aineksista. Lopulta melkoisen selvittämisen erinäisen osoittelemisen jälkeen kädessä oli iso mukillinen jäätelöä ja kaikkea muuta siihen liittyvää ekstramakua.

Parit synttärikekkerit 3-4.42008

Ensin vietimme torstai-iltana belgialaisen Jannen (tyttö) syntypäivää majapaikassamme. Ystävät laittoivat Janne-raukan suorittamaan asiaan kuuluvia tehtäviä ennen kuin varsinainen juhlinta saattoi alkaa. Hän pääsi seuraavaa vihjettä etsiessään lauleskelemaan belgian kansallislaulua, pistäytymään pyörävajassa pörröisen Travis-pupun peloteltavana jne. Lopulta uurastus palkittiin ja pikkukahvinkeitin italialaiseen tapaan ojennettiin sankarin käteen.

Kuvassa sankari saa kruununsa belgialaisilta Katrijnilta ja Jokelta. Illan aikana meillä oli myös mahdollisuus ihailla oman puolalaisen tulipallotaiteilijamme Ilonan huikea show talomme katolla.

Seuraavana päivänä koulu alkoi jo yhdeksältä. Oli etukäteen aavisteltavissa, miten väsynyttä porukka olisi aamusta. Aiheeksi osui innovaatiot. Pääsimme rakentelemaan Ideaalimaailman koulua tai tietysti sen pienoismallia. Itse olin erittäin innostunut päästessäni vihdoin tekemään käsillä jotain pelkän aivotyön sijaan. Kaikeksi onneksi toiminta oli varsin vapaatahtista, ei nämä puolityhjäkäynnillä liikkuvat aamuzombiet olisi mihinkään nopeatahtiseen tai syvälliseen pystyneetkään.

Kuitenkin kaksi "arkkitehtitiimiä" saivat lopulta valmiiksi erittäin upeat täydelliset koulut.

Siitä siirryimme opistomme pubiin. Joo todellakin täällä on pubi rakennettu opettajankoulutuslaitoksen alakertaan. Paikassa alkoivat kansainvälisen ohjelmankomiteamme parin jäsenen yhteiset pippalot. Koska olen koko ajan ollut liikkeellä sillä asenteella, että kokeillaan uusia asioita, rohkaisin mieleni ja yritin töräyttää parit karaokekappaleet. Kuten odotettua äänimaailmani oli monessa mielessä erilainen kuin kappaleiden, mutta onneksi eläytyminen ja fiilis olivat korkealla.

Fenerbahce-Chelsea turkkilaisessa kahvilassa 2.4.2008

Olimme sopineet parin kerroksessa asuvan jalkapallofanaatikon ja Fenerbahce-fani Serhatin kanssa, että katsomme joukkueen Champion's liigakotipelin turkkilaisessa paikassa. Ajattelimme, että saavumme paikalle noin varttia ennen pelin alkua. Se osoittautui istumapaikkojen kannalta aivan liian myöhäiseksi. Paikka kuhisi kaupunginosassa paljon asustavia turkkilaisia, osa Fenerbahcen mustakeltaisissa. Eipä olisi tullut mieleen kannattaa Chelseaa juuri tuona iltana, no ei tosin muulloinkaan. Joka tapauksessa valtasimme seisomapaikat aivan baaritiskin kupeesta.

Turkkilaisten suosiman katkultaan vahvan tupakansavun seassa seurasimme peliä, jota ensialkuun yleisön harmiksi hallitsi vierasjoukkue. Ensimmäisen jakson jälkeen tilanne oli 0-1 vastustajalle. Puoliajalla nautimme ilmaiset siemaukset turkkilaiseen tapaan tarjoiltua teetä. Toisella puoliajalla peli muuttui, kuskin pallilla istui nyt Istanbulin oma joukkue. Kovan painostuksen seurauksena myös tulosta syntyi. 1-1 ja olin jo siinä vaiheessa tyytyväinen, ettei joukkue ollut häviämässä. Ehkä kaupunki saattaisi olla tänä iltana vielä ihan siedettävän turvallinen. Pientä liiottelua, mutta kuuluu asiaan.

Kuin tyhjästä tullut Deividin 81 minuutin kaukokanuuna räjäytti pankin niin Fenerbahcelle kuin meille kuppilan katsomossa. Tunnelma oli suorastaan huumaava ja tuntui hienolta, että tämä tapahtui juuri silloin, kun olemme turkkilaiskahvilassa. Vaikka kotijoukkueen maalivahti joutui venymään pelin aikana ja loppuhetkillä parhaimpaansa, johto kesti aina päätösvihellykseen asti. Tämä se on futiskulttuuria!

Kävellen kouluun ja pyörä kuntoon 1.4.2008

Herääminen aikaisin tietäen, että kohta olisi lähdettävä kävelemään oli yllätys yllätys haastavaa ja minun piti oikein repimän itseni ylös sängystä. Aurinkoinen aamu kannusti kuulokkeista kaikuvan mielimusiikin kanssa kovasti kävelemään. Oikeastaan päivänpaiste pelasti koko mielialan.

En myöskään tiennyt kuinka isoja lasteja melkein ikkunani alla kuljetetaan kanaalia pitkin. Vasta kävellessäni kanaalin vartta näin Rotterdamin satamaa muistuttavan näyn isosta paatista lipumassa omaa kävelyvauhtiani nopeammin kohti määränpäätään.


Lopulta matkaan meni aikalailla tasan tunti ja olin kuin olinkin ajoissa, vaikka pysähdyin muutaman kerran näppäämään valokuvan tai pari. Vaikka oli aprillipäivä, en ollut ollenkaan aprillituulella. Pyöräni oli aprillannut minut varmuuden vuoksi jo edellisenä päivänä. Eräs oppilas oli onnistunut aprillaamaan pari opettajaa päivän mittaan. Onneksi kielimuuri esti oppilaita edes yrittämästä.

Iltapäiväksi aamun kaunis sää oli vaihtunut sateiseen harmauteen. Paluumatkan alkupuoliskolla ei vettä tullut oikastaan yhtään. Jossain vaiheessa matkaa vettä kuitenkin alkoi sataa reilummin. Ajattelin, että ei tässä mitään minulla on jonkin verran sateenpitävää yllä. Kävelymatka kesti kuitenkin sen verran kauan, että tuulen puoleinen hiha alkoi kastua ja samalla pieni noitumisen siemen hiipi tajuntaan. Kun kerran olin päättänyt kävellä, kestetään nyt sitten. Kuvassa on hieman liioiteltu sateisen sään harmautta, jotta tunnelma välittyisi paremmin.

Kotiin päästyä ja pienen hetken levättyäni pyöräilin lainapyörällä pyöräliikkeeseen osaa hakemaan. On tietysti jotenkin ironian kannalta sopivaa, että minusta lähin pyöräliike on varmaan kaupungin kallein. Minulla oli mukana akseli, muttei kuulalaakereita. Ajattelin, että olisin selvinnyt ilman herkästi tippuvia ja likaantuvia kuulalaakereita laakeripesissään. Myyjä oli väkevästi sitä mieltä, että minulla piti olla koko pirun kappale mukanani. En saanut edes nähdä eri akselivaihtoehtoja. Uusi reissu ja vettäkin vihmoo niskaan. Onneksi olin niin motivoitunut saamaan pyöräni kuntoon, etten ärsyyntynyt sen enempää tästä kehnosta kommunikaatiosta ja palvelusta. Lopulta sain käteeni osan ja hintalapun 10 €.

Koska akseleita oli tullut vaihdettua vähän harvemmin, ts. ei koskaan, yrittäen huomioida kaiken ja kasassa olevista mallia katsoen urakkaan meni tunti, pari herkästikin. Lopulta sain avukseni sattumalta asioiltaan tulleen kerrostoveri Serhatin. Yhdessä saimme osat paikoilleen ja kiristettyä. Ensimmäisen kerran jälkeen rengas ei pyörinytkään. Toisella ja kolmannella kerralla takavaihtajan laitteisto tippui testiajossa. Sitten huomasimme pienen pienen nystyrän, jonka oli tarkoitus pitää takavaihtaja aloillaan. Ennen ratkaisevaa yritystä piti välillä paeta voimistuvaa sadetta aulan puolelle sisätiloihin.

Lopulta rakas ajokkini oli taas kunnossa, mutta luottamus sen kestävyyteen hauras kuin epäonnistunut savikuppi. Seuraavaa pyöräepäonnea odotellessa...

Jena-Plan koulu & pyöräilyn ihanuus 31.3.2008

Vaikka harjoittelen Jena-Plan koulussa, ajattelin vierailla myös muun porukan mukana toisessa paikallisessa Jena-Plan koulussa. Yksittäisellä Jena-Plan koulullakin on paljon valtaa omassa toiminnassaan. Näin ollen samaa ideologiaa toteuttavien koulujen välillä voi merkittäviäkin eroja. Enemmän löytyi yhtäläisyyksiä kuin eroja, mutta olen edelleen varsin viehättynyt Jena-Plan ideologiasta.

"Jokainen lapsi on taiteilija" mosaiikki koulun muurissa kuvaa mielestäni Jena-Planin vaikutteita esim Reggio Emilianasta ja Montessoriin.

Paremmin blogiin sopiva teksti alkaa siitä, kun olen matkalla kielikurssille. Pyörän takapäästä kuuluu erittäin ikävä napsaus ja takarengas alkaa hetkua merkillisesti. Talutan pyörän telineeseen ja ehdin täpärästi kurssille. Kurssin jälkeen alkaa mietintä, kuinka saan pyöräni takaisin kämpille. Ruotsalainen Jasper tarjoutuu kyyditsemään minut tarakallaan ja Aussi Travis ottamaan pyöräni ajaakseen omaansa ja samalla taluuttaaksen pyörääni. Voin vakuuttaa, että kivetyt kadut ja tarakalla istuminen eivät ole luotu toisilleen. Lopulta minä ja pyörä olemme onnellisesti perillä.

Lähemmin tarkastellessa huomaan, että taka-akseli on katkennut. Mitä ihmettä, osahan on sentin paksuinen metallitanko!? Epäonnekas sattuma on se, että kyseessä on maanantai ja pyöräliikkeet ovat kiinni.Yritän korjata pyörän etsimällä pihan pyörävajasta jostain romupyörästä vastaavan osan. Muutaman tunnin pähkäilyn parin osan jälkeen totean, ettei löydy, mikä tarkoittaa minulle kävelyreissua harjoittelukoululle kahdeksaksi. Pitää siis lähteä seitsemän tienoilla ja herätä kuuden maissa, huh huh.

Kaiken tämän kokemani ja muilta kuulemieni epäonnekkaiden pyörätarinoiden jälkeen siirryn kannattamaan hieman kalliimpia pyöriä. Ei kannata ostaa sitä viidenkympin pyörää, koska todennäköisesti siihen joutuu kuitenkin investoimaan toisen mokoman monenkirjavien ongelmien jälkeen. Hyvä käytetyn pyörän suhteellisen toimintavarma hinta on noin 80 euroa ja siihen 20 euroa lisää hyvään lukkoon pitäisi pelastaa monelta ongelmalta ja murheelta.

Pyöräretki lähiympäristöön 30.3.2008

Lähdin pyöräilemään vailla päämäärää ja tavoitteita. Ajattelin mennä, minne mieli kulloinkin tekisi. Koska sää oli upea eikä minulla ollut mihinkään kiire, katselin vain vaihtuvia maisemia. Lopulta löysin itseni evästämästä jonkinlaisen luonnonpuiston polun liepeiltä järven rannalta. Samalla heittäydyin taiteelliseksi ja nappasin kuvan varjostani samalla, kun söin.

Lienee paikallaan myös todeta, että kiloja on jokunen tullut, mutta ei sentään ihan niin paljon kuvasta voisi päätellä. Huomasin, että paikassa oli myös kanoottivaja. Painoin nimen mieleen ja googlasin jälkeenpäin firman. He tosiaan vuokraisivat kanootteja. Saattaa tulla vielä myöhemmin kysymykseen, että hommataan vaihtariporukka kanootteilemaan...

Paluumatkalla kuljin ohi yhden lukuisista sportparkeista ja pysähdyin katselemaan hockeyottelua. Sääliksi kävi altavastaajia, kun minun lyhyen paikallaoloni aikana he poimivat pelivälineen omasta maalistaan neljä kertaa pääsemättä kertaakaan yli puolen kentän. Ei sitä sen kauemmin kestänyt katsella. Alueella oli kuitenkin muutakin toimintaa. Yhdellä kentällä oli menossa jonkinlainen baseball/softball ottelu ja eihän sellaista tylsyyttä järjissään ollessa pysty katsomaan. Nämä sportparkit ovat täällä varsin yleisiä. Ei ole vain yksi kenttä siellä ja toinen täällä, vaan usean lajin kentät ovat vieri vieressä yhdessä pukeutumistilojen kanssa. Tällaisia pitäisi saada Suomeenkin enemmän.

Urbaaneista elämyksistä takaisin luontokokemuksiin. Silmät auki liikkuessa sitä tosiaan huomaa enemmän. Huomasin selkeästi maisemasta erottuvan hahmon, jonka linnuksi tunnistin. Luulin sitä ensialkuun vain patsaaksi tai kuvaksi, mutta se osoittautuikin liikkuvan. Kiinnostukseni heräsi. Päätin hiippailla lähemmäksi. Otin kuitenkin kuvan varmuuden vuoksi ennen kuin lähdin liikkeelle. Ehdin tuskin kaksi askelta linnun suuntaan ottaa, kun se oli jo säikähtänyt ja lentänyt vastarannalle. Tältä se kurki, haikara tai mikä lie näytti.

Rotterdam 26.3.2008

Matkaan lähdettiin Simonin kanssa nykyrytmin mukaan aikaisin kohta kahdeksan jälkeen. Kelikin oli aavistuksen verran parempi kuin edellispäivän Arnhemin reissulla. Heti, kun astuimme ulos asemarakennuksesta eteemme avautui maisema, jossa oli todella korkeita taloja. Ne ovat Rotterdamin kaupunkikuvaa selkeästi määrittävä elementti. Ensivaikultelma syntyi korkeista taloista ja ihmispaljoudesta: Tämän täytyy olla melko kiireinen kaupunki. Heti ensi tilassa hakeuduimme turisti-infoon. Siellä selvisi, että Rotterdamissa turistit kiertävät tavallisesti jalan kaikki merkittävät kohteet. Kun mukaan vielä sai heti kartan, joka näytti Rotterdam päivässä reitin päivä suunnitelmamme oli saman tien valmis.

Kaupungilla kuljeksiessa huomaa, että arkkitehtuurin lisäksi kaupungista voi bongailla paljon monenlaista taidetta, kuten oheinen kuva bemarista puoliksi ilmassa roikkumassa. Erikoisia taloja kaupungissa on varmasti enemmän kuin missään.

Liekö tällainen asumismuoto parempi kuin kesämökki?


Ja koska olen Erasmus-vaihdossa ja käymässä itse historian kirjoista tutun filosofi-humanisti Erasmus Rotterdamilaisen synnyinsijoilla, en voinut vastustaa kiusausta tehdä hieman pilaa itse Erasmuksen kustannuksella. Yllättäen Erasmuksen patsas sijaitsee erään kirkon pihamaalla aivan kuin kenen tahansa paikallisen nimettömyyden patsas. Siksi se meinasikin jäädä huomiotta.


Koska ehdin jo hehkutella Rotterdamia yleisen taiteen hienona voimannäyttönä, voin jatkaa samalla linjalla vielä hetken. Rotterdamista löytyi eräs oivaltavimmista katutaideteoksista, mitä olen koskaan nähnyt. Tavalliset sähkökaapit, joita on joka paikassa, ovat tässä hienossa kaupungissa saaneet paljon miellyttävämmän ulkomuodon.

Reitin varrella sijaitsevat omituisen suunnittelun keulakuvat, kuuluisat kuutiotalot. Nämä keltaiset ja vinoon rakennetut talot ensialkuun säväyttävät, mutta sitten tulee väkisin mieleen, että mahtaa olla epäkäytännöllistä asua vinossa kuutiossa. Rotterdamin kaupunkikuvaa määrittävät korkeiden talojen lisäksi kaksi isoa siltaa. Syy Rotterdamin erikoisuuteen ja korkeuteen piilee opaskirjojen mukaan siinä, että kaupunki tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes maan tai meren tasalle ja suunniteltiin ja rakennettiin kovasti uutta luoden sitten uudelleen.

Rotterdam on myös maailman suurimman rahtisataman koti. Satamassa käsitellään suuri osa koko Euroopan rahdista. Pieni satamaristeily oli siis ihan paikallaan. Valtavia laivoja ja miljoonittain rahtikontteja sekä maisemaa, jota on nähnyt vain televisiosta. On jotenkin huvittava sattuma, että televisiossa näytettiin seuraavana päivänä Rotterdamin sataman suuruutta pällistelevä dokumentti.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin...