Yllätysretki Arnhemiin 25.3.2008

Koska Pääsiäisen jälkeinen viikko on täällä lomaviikko ja meilläkin vapaata melkoisesti, en halunnut jäädä kämpälle kyhjöttämään. Sen sijaan keksin, että Arnhem on lähellä ja halvan junasuhauksen takana. Sain mukaani unkarilaiset tytöt, joiden kanssa olin jo kerran piipahtanut Amsterdamissa. Aamupäivällä oli varjoisilla paikoilla lunta aurinkoisilla paikoilla oikein mukava sää. Lähtiessä sää oli äkkiseltään muistellen epävakaisin vähään aikaan, mutta näytti aurinkoistuvan. Se oli vakava harhaluulo, sillä hieman ennen asemaa meidät saavutti myrskyinen raekuuro.

Aseman pyöräkatokseen saavuttuani otin välittömästi tunnelmakuvan. Huolestumisen sijaan minua huvitti koko tilanne. Onneksi olin kuitenkin varautunut sateenpitävällä vaatetuksella hollantilaisiin nopeisiin säätilan muutoksiin jo selviytymään oppineena. Tytöt kastuivat päälisin puolin pahoin ja pohtivat vakavasti reissuun lähtöä. Ymmärsin heitä täysin, mutta oma tilanteeni oli toisenlainen ja mieleni järkkymätön: Jatkaisin matkaa yksin, jos neitokaiset päättäisivät palata takaisin nauttimaan sisätilojen lämmöstä ja kuivasta vaatekerrasta.

Hetken aikaa pihalla jahkailtuamme menimme asemarakennukselle tekemään lopullisen päätöksen lähdön ja paluun väliltä. Heti Arnhemiin saavuttuamme keli kylmeni taas lumisateeksi, joka oli ollut hetken taka-alalla. Päätimme kuitenkin lämmitellä kahvilassa kuuman kaakaon kanssa. Juoma tarjoiltiin nougat-patukan kera. Myöhemmin löysin karkkikaupasta samanlaisia ja ostopäätös oli sillä silmäyksellä sinetöity.


Vesimuseoa etsiskellessämme löysimme mukavan puiston, jonne oli rakennettu vesiputous ja aitaus peuroille. Edellisestä kerrasta, jolloin näin Bambin tunnetuksi tekemiä eläimiä, on todellakin aikaa. Ja vielä näin lähellä vilkkaan Arnhemin keskustaa. Paremmalla säällä olisi voinut viipyä pitempäänkin, mutta viileä keli piti kylmettymisen pelossa vauhtia töppösissä.


Yksi Arnhemin kuuluisimmista nähtävyyksistä lienee John Frostin mukaan nimetty silta. Se tuhoutui sodassa täysin, mutta rakennettiin alkuperäiseen ulkoasuunsa rauhan laskeuduttua maahan ja nimettiin sitten sodassa siltaa tinkimättömästi puolustaneen komentajan mukaan.

Pääsiäisbrunssi 23.3.2008

Järjestimme yhdessä samassa paikassa asuvan vaihtariporukan kanssa pääsiäisbrunssin nyyttärihengessä. Jokainen joko valmisti itse tai hankki jotain mukavaa syötävää. Tarjolla oli kansainvälisiä herkkuja porukan kotimaiden perinteitä kunnioittaen tai kokeilevampaa otetta esiintuoden. Pöytä pursuili pastaa, paellaa, pannukakkuja, paimenen piirasta (shepherd's pie) ja patonkia. Toki mukaan mahtui jotain muutakin kuin p-ruokia, kuten pikaisesti edellisenä iltana pyöräyttämääni mansikkaomenapiirakkaa, kananmunia, hedelmäsalaattia, suklaamoussea ja mitä lie muuta.

Erityisen vaikutuksen minuun tekivät kotijuustolla täytetyt letut ja tuoreet ananaspalat sulatetulla suklaalla. Vaihteen vuoksi oli mukava viettää rauhallisen ja levollisen ilmapiiriin vallitessa tuokio hyvä ruuan ja sosialisoinnin merkeissä.

Rahaton pääsiäinen? 21.3.2008

Ensimmäinen Visa-lasku varsinaiselta vaihtoajalta tuli maksuun. Aika ryöpsäkkä summa, mutta täysin budjetin mukainen. Pistin sen maksuun mahdollisimman nopeasti. Koska kaupat olivat auki perjantaina, ajattelin varautua sunnuntain ja maanantain kiinnioloon ostamalla ruokapuolen tarvikkeita, joilla selvitä tiistaihin asti. Makselin ostokset aiemmin nostetulla käteisellä. Ostokset tehtyäni ajattelin paikata kauppareissun aiheuttamaa käteisvajetta nostamalla rahaa automaatista tavalliseen tapaan.

Rahaa ei herunut ja automaatti väitti minun ylittäneen luottorajani. Ei voi olla totta ajattelin, sillä olin juuri maksanut edellisen laskun pois enkä missään nimessä ollut kuluttanut tässä kuussa niin paljoa. Pettyneenä ja erittäin ärtyneenä palasin kotiin vähän reflektoimaan, mistä oli kyse. Mutta luonnollisesti edellisen kuun maksamattomat lasketaan yhteen tässä kuussa tehtyjen ostojen kanssa. Kohtapuoliin tajusin, ettei maksuni ollut tietenkään mennyt minnekään vielä pyhäpäivänä ja sama tulisi tilanne olemaan tiistaihin asti. Ei mitenkään mukava tilanne olla ulkomailla ilman rahaa kokonaiset 4 päivää, erityisesti tietäen rahaa oikeasti jonkin verran olevan.

Pidän tällaista käsittämättömänä nykyaikaisessa sähköisen asioinnin ja tietoverkkojen maailmassa. Hankin Visan helpottamaan elämääni ulkomailla, en vaikeuttamaan sitä. Siltä ei tosiaan tuntunut siinä hetkessä, kun en päässyt käyttämään omaa kovalla työllä raatamaani rahaa. Lopulta tilanteen ratkaisemiseksi tarvittiin kotijoukkojen tukea. Pari soittoa Visa-helpdeskiin ja emaili sisältäen maksun arkistointitiedot sekä todennäköisesti muutama vaivainen hiirenklikkaus vastaanottajalta avasi kiintiötäni edellisen kuukauden ajalta juuri maksamani summan verran. Piti sännätä heti testaamaan, että suostuisiko kirottu kone avautumaan rahojen kera. Fiilis oli pilalla, mutta rahattomana ei tarvinnut kämpällä kökkiä.

Uskomattoman huono tuuri näyttelee osaa tässä tilanteessa, sillä normaalina työviikkona aika ei olisi venynyt neljään päivään mitenkään temppuillen. Toisaalta kolikon kirkkaan puolen näkevä optimisti minussa ajattelee: "Onni onnettomuudessa, etten kuningasideani mukaan ole Pariisissa. Voisi olla aika metkaa huomata olevansa täysin rahaton maassa, jossa kukaan ei halua puhua englantia."

St. Patrick's Day 17.3.2008

Pohjoisirlantilainen kerroskumppani Simon luonnollisesti halusi pitää yllä kansallista, mutta maailmallekin levinnyttä perinnettä St. Patrickin päivän juhlistamisesta. Hän järjesti illanvieton (ryyppyjuhlan) kerroksessamme irlantilaiseen tapaan. Perinnettä Suomeenkin lienee parhaiten levittänyt irlantilaisjuurillaan ylpeilevä Conan O'Brien. Perinteeseen kuuluu suomalaisille vapun ajalta ja ehkä juhannuksen yhteydestä tuttu hillitön juominen sekä pukeutuminen irlantilaiskansallisesti vihreään.

Illan mittaan Simon kertoi irlantilaisen kansantarun St. Patrickista, jonka kunniaksi päivää vietetään. Tarinan sisältö ei jostain syystä tarttunut muistiini, mutta kaipa jokainen sen voi halutessaan vilkaista Wikipediasta.

Kuvassa belgialainen Joke, aussi Terry ja Jasper Ruotsista. Kaikki ovat pukeutuneet vihreään ja näyttävätpä vielä nauttivan vihreää kultaa Hollannista, Heinekeniä, Grolschia ja Bavariaa.

Totuuden nimissä on sanottava, että illan aikana pelattiin vain yksi juomapeli. Muutenkin juominen jäi kaikilta minimiin seuraavana päivänä aikaisin alkavan harjoittelukoulupäivän takia. Lopulta Simonkin totesi, että vietti aikuiselämänsä selvimmän St. Patrickin.

School on Wheels 17.3.

Meille oli jälleen järjestetty opintoihin kuuluva vierailu tällä kertaa Liikkuvan koulun päämajaan. Liikkuva koulu (School on wheels) toimii nimensä mukaisesti rekoissa ja tavoittaa normaalin koulun kannalta liian usein majaa muuttavia oppilaita lähinnä sirkuslaisia ja tivoliväkeä. Koulu siis saapuu aina paikkoihin, jossa joku tämän maan lukuisista tivoleista ja sirkuksista kulloinkin on. Tällaista ei voi sanoa Suomessa näkevänsä.

Koulu rekkakontissa

Systeemi nauttii opetusministerin erityissuosiota, jonka voi havaita oppilasmäärään (n. 300 koko maassa) nähden valtavasta budjetista. Ei voi kuin ihmetellä tätä kaluston ja materiaalin määrää. Henkilöstöäkin on kovin paljon mihin tahansa verrattuna. Yhteen rekkakonttiin mahtuu uskomattoman paljon tavaraa, mutta toisaalta ei tietenkään kaikkea sitä, mitä koulurakennus voi pitää sisällään. Monimuotoisuudeltaan runsaalla, mutta määrältään vähäiselläkin tavaralla voi opetusta ylläpitää.

Rekkakoulun konttori kontin etuosassa.

Luokka rekkakontin takaosassa

Joskus ei oppilaita ole tarpeeksi rekkakouluun. Tällöin käytössä ovat kouluiksi muutetut asuntoautot luonnollisesti vielä vähäisemmällä kalustolla. Opettaja voi itse hurauttaa paikalle ja pistää koulupäivän käyntiin. Jotenkin opettajaltakin vaaditaan tiettyä mieltymystä liikkuvaan elämäntapaan. Vaihtarikurssimme paikallisvahvistus Koen Futselaar Nijmegenin sisarkaupungista Arnhemista mieltyi välittömästi liikkuvan koulun toimintaan ja ilmaisi halukkuutensa työskennellä koulussa.

Valmiina hyppäämään liikkuvan koulun puikkoihin. Kuvassa kurssimme outolintu Koen, hollantilaisopiskelija vaihtarien joukossa.

Amsterdam revisited 14-16.3.2008

Mielikuva Amsterdamista turistikaupunkina sai vahvistusta, kun perjantaina melkolailla heti paikan päälle saavuttua silmiin osuu mainos suomalaisesta saunasta. Kovasti houkuttelee, mutta aikaa on rajallisesti ja varmasti paremman suomalaisen saunan voi kokea kotimaassa koska tahansa. Tällä kertaa ennakkoluulot veivät voiton kokeilunhalusta. Niin kai sitä Amsterdamissa voi jotain muutakin tehdä kuin pitää kivenkovaan kiinni suomalaisuudestaan. Pienellä kaupunkikierroksella Amsterdam näyttäytyy todella upeana paikkana.

Jälleen kerran maisema kuvattu sillalta pimeään. Minkäpäs sille mahtaa, että näistä tulee vain niin upeita kuvia

Lauantai alkoi hyvin levätyn yön jälkeen suhteellisen aikaisin, sillä eihän tänne nukkumaan ole tultu. Koska olin pihiydessäni liikkeellä jalkaisin, tuli päivän aikana taitettua kävellen kilometri, jos toinenkin ristiin rastiin Amsterdamia sukkuloidessani. Reittini varrelle osutin Van Gogh-museon. Siellä on esillä tunnetuimmat Van Gogh-klassikot ujutettuna taiteilijan elämänkertaan. Van Goghin maalauksissa on tosiaan käytetty uskomattoman paljon väriä ja todella paljon varsinaisia värikokkareita. Kuvista tämän voi voi vain harvoin huomata, mutta livenä saman näkee välittömästi jokaisesta työstä. Tänä aurinkoisena päivänä nappasin kuvan muista turisteista museoaukiolla.

Turisteja IAMsterdam kyltillä ja Kansallismuseon edessä.

Yritin käydä katsomassa päiväkirjastaan kuuluisan Anne Frankin taloa, mutta valtaisat jonot veivät sen innostuksen. Olisi ollut järkevää hankkia lippu etukäteen. Pienen ja ahtaan talon sijaan ehdin vaellella läpi kelluvien kukkamarkkinoiden ja tavallisten lauantaimarkkinoiden. Tavallisella markkinakadulla oli jos jonkinlaista kauppiasta. Minulle sillä hetkellä maistuivat siirappivohvelit ja paikan päällä puristettu tuoremehu.

Markkinat.

Amsterdamista löytyy myös erikoiskauppa, nimeltään Bierkoning, jossa myydään 950 eri merkkiä olutta ja lukuisia erilaisia olutlaseja ja tuoppeja. Erikoinen havainto oli löytää eurooppalaisten oluiden joukosta suomalainen olut, josta en ollut kuullutkaan. Vieläpä Savonlinnasta vain sadan kilometrin päästä kotikontujani. Hyvin sopi hyllylle Tuborgin viereen tämä Huvila-olut.

Sunnuntai oli sateinen päivä, mutta satuin huomaamaan aamulla, että Ajaxilla olisi peli iltapäivällä. Koska tiesin, että stadion ei ole ihan keskustassa, päätin mennä tiedustelemaan lähintä lipunmyyntipistettä turisti-infosta. Odottelin likimain tunnin verran ja sain sitten vastauksen 2 sekunnissa. Suuntasin kohti paikkaa, johon minut infosta neuvottiin. Perillä ehdin vain kysymään ja sain nopeasti tietää pelin olevan loppuunmyyty. Jälleen kerran hieman paremmalla ennakkosuunnittelulla olisin voinut kokea jotain ekstraa. Toisaalta tiesin, että stadionilla oleva Ajax-museo ei olisi auki ottelun yhteydessä. Vältyin sentään hukkareissulta, mutta hitusen verran tämä epäonnistunut kokemus kaivelemaan kuitenkin jäi.

Amsterdamissa on sen verran paljon nähtävää, että saatan tehdä kolmannenkin retken. Kuka tietää...

Pääsiäiseksi Pariisiin? 11.3.2008

Saan aina silloin tällöin näitä kuningasideoita. Tällä kertaa sisäinen mahtikäsky sanoi, että olisi mukava päästä Pariisiin pääsiäisen aikaan. Junayhtiön sivuilta olin katsellut, että reilulla viidellä kympillä voisi päästä. Katselin seinänaapuri-Simonin kanssa Louvren aukioloaikoja ja etsiskelimme myös soveltuvia hostelleja. Oikeastaan homma eteni jopa varaamiseen asti. Hostellin jo varattuani ryhdyin selvittämään tarkemmin juna-aikatauluja. Siinä vaiheessa jäätävä totuus alkoi valjeta. Junayhtiö mainitsi mainoksessaan, meno-paluu Pariisiin ALKAEN 50 €. Laskuriin päiviä sovitellessa hinta pyöri jossakin 150 ja 180 euron nurkilla per naama.

Mukana ei ollut vielä kaikkia alennuksia, joihin meillä saattaisi olla mahdollisuuksia. Silti hinta vaikutti mainontaan nähden kohtuuttomalta. Lopulta päädyimme kokeilemaan mitä tahansa oljenkorsia tekemään loppusummasta halvempaa. Niiden käytännön mahdollisuuksista meillä ei ole mitään tietoa. Keskeiseksi tekijäksi paljastui lähtöpäivä. Menopäiviä on useita, mutta paluupäiviä saattaa olla kuukaudessa vain yksi tai kaksi, jotka mahdollistaisivat viidenkympin hinnan. Pääsiäisen aikaan ajetaan vain erityisen kalliita vuoroja.

Loppusaldo jäi automaattisesti perittävän X euron hostellivarausmaksun verran pakkaselle, mutta jotain varmasti opimme kirjaimellisesti oppirahoja maksaessamme. Ajatus kuitenkin jäi itämään ja päätimme toteuttaa Pariisin reissun myöhemmin ja tuolla kertaa etsiä halvan junayhteyden ennen mitään muuta. Halvin meno-paluu, joka mitä ilmeisimmin soveltuu meille on hinnaltaan n. 80-90 euroa takamusta kohden.

Pääsiäisen aika täytyy näin ollen täyttää muuten. Seuraavaa kuningasideaa odotellessa...

Yllättävä uusi tuttavuus 7.3.

Lähdimme viettämään normaalia baari-iltaa muutamalla vaihtarilla vahvistuneen asuinporukkamme kanssa. Jokusen tunnin yökerhossa oltuamme seuruettamme vahvistanut kreikkalaisneito sanoi, että seurueessamme oli toinenkin suomalainen. Tästä yllättyneenä ei meinannut edes suomen kieli aluksi taittua. Nyt se siis tapahtui olin löytänyt toisen suomalaisen vaihtarin, joka oli hengaillut porukassamme melkein koko illan.

Sanotaan, että suomalaiset ovat vaatimatonta porukkaa, eivätkä pidä turhaa (tai edes tarpeellistakaan) melua itsestään. Se tuli nyt ainakin todistettua. Toisaalta tuli todettua, että suomalaisten kielitaito on hyvä ja englannin murre ei aina ole helposti tunnistettavissa. Siitä ajatuksen virta vie minut miettimään ulkonäköäni ja sen tuomaa kykyä naamioitua paikalliseksi.

Olen erinäisille asiakaspalvelijoille ensi alkuun henkilö, jonka kanssa keskustelu aloitetaan hollanniksi. Olen yrittänyt opetella hollantia sen verran, että pystyisin jättämään sen vaikutelman paikallisesta. Vielä ei siinä olla ja, mitä enemmän puhuu totuus varmasti paljastuu. Jos tarvitsee vain sanoa kiitos eikä muuten paljon puhua, luulen joitakin kertoja jopa onnistuneeni. Epäonnistumiset on helpompi määritellä: Tilanteet, joissa joko itse aloittaa englannin puhumisen jossain vaiheessa tai epämääräisen hollannin kielen yrityksen jälkeen virkailija ryhtyy palvelemaan englanniksi ovat minulle epäonnistuneita soluttautumisia.

Kylmä päivä 4.3.2008

Aamulla piti lähteä ennen kahdeksaa harjoittelukoululle. Yöllä oli kuitenkin tiputellut lunta ja ollut vähän pakkastakin. Se oli luonnollisesti aiheuttanut sen, että jättimäinen lukkoni oli jäätynyt. Onneksi jäätä oli vain vähän, mutta ensi alkuun pelästyin aika pahasti luullessani, että joudun jalkamieheksi. Tämä toimi varovaisena muistutuksena siitä, mikä on kotimaassa arkipäivää.

Aiemmin mainostettu t-paitakelien kevät oli taas hetkeksi ohi ja tilalla oli jäätävä talvisää. Täällä saa jatkuvasti kuulla ennakkoluuloja siitä, että Suomesta tulevan täytyy tuntea olonsa täällä jotenkin kuumaksi tai erityisen tottuneeksi kylmään. Tuulessa hytistessä mieluusti mutisee vain jotain siihen suuntaan, että pukeutuu Suomessa eri tavalla kuin täällä ollessaan.

Kylmästä voi vetää kätevän aasinsillan siihen, että pidin ensimmäisen tuntini oppilaille. Se käsitteli minulle yksinkertaisinta aihetta, Suomea. Olin etukäteen miettinyt ja laatinut kyselyn suomalaisista ilmiöistä, joiden arvelin olevan varsin vieraita ja useimpien jopa omituisia hollantilaisen varhaisteinin silmin. Tietoa ja valistuneita arvauksia oli mielestäni positiivisen paljon.

Amsterdam 2.3.2008

Kerroksessani asuvat unkarilaiset tytöt olivat kutsuneet kavereitaan käymään. Heidän matkakohteenaan oli tietenkin myös Amsterdam. Tämä iloinen joukko päätti lauantaina kutsua mukaan yhden toverin, minut. Vaikka sanoin ensialkuun tarvitsevani hetken miettimisaikaa, olin käytännössä ratkaissut asian jo mielessäni. Tarjous voitti selvästi pyykinpesun kotona.


Aamulla inhimilliseen aikaan herättyäni tein pienet valmistelut ja pyöräilin asemalle ostamaan alennuskorttia. Junamatka neljän enimmäkseen vierasta kieltä puhuvan naisihmisen kanssa voi vaikuttaa aikamoiselta elämykseltä. Välillä kytkeydyin kohteliaasti ulos unkarinkielisestä keskustelusta musiikkisoittimen maailmaan. Isoin yllätys junamatkalla oli huomata samassa vaunussa lähellämme istuneen hyvin iäkkään naisen puhuvan myös englantia. Näitä englantia puhuvia ikäihmisiä on oman käsitykseni mukaan hyvin harvassa, mutta kaipa se pohjolankin saavuttaa joskus tämä kielitaito.


Melkein heti asemalle saavuttuamme seuraan liittyi vielä yksi suomalais-ugrilaisen kielikannan edustaja Unkarista. Sain sen käsityksen, että hän opiskelee Amsterdamissa ja tuntee paikkoja. Heti aseman ulkopuolella sijatsee turisti-info ja lippuluukku. Hankimme liput opastetulle kanaaliristeilylle nähdäksemme jotenkin etäisesti mielikuviani Venetsiasta muistuva kanaalien halkoma Amsterdam. Risteilyllä näki tietenkin kuuluisat Amsterdamin kelluvat kodit ja paljon muuta mielenkiintoista.

Kun tila on vähissä, pitää olla luova. Laivakoti.

Amsterdam on ainakin keskustan osalta varsinainen turistikaupunki, sillä useimmat kyltit ovat englanniksi. Jotain huvittavaa ja suomalaisittain outoa on varoittaa turisteja taskuvarkaista, mutta ilmeisen tarpeellista.

Päivän hersyvimmät nauruhetket nautimme rautatieasemalta lähimmässä museossa, Nautinnon museossa. Se keskittyi esittelemään seksiin liittyvää taidetta ja esineistöä. Korostan vielä, että kyseiseen museoon meno ei ollut minun ideani. Kokemus se on oudompikin ajattelin 3 euron pääsymaksun lunastaessani. Olipahan ihan terveellistä kikatella välillä kuin teini terveystiedon tunnilla.

Pitkän päiväkävelyn lomassa piti syödä toki jotain. Olimme etukäteen vitsailleet päätymisestä paikalliseen kebabhouseen kippaamaan jotain mahdollisimman halpaa ja nopeaa. Itseään toteuttava ennuste. Sinne siis päädyimme. Illan pimetessä punaisten lyhtyjen alue alkoi herätä kaikkeen "punahehkuunsa". Totuus ruusuisten mielikuvien takana on oikeastaan aika ruma siis kirjaimellisestikin. Ei siitä sen enempää.

Amsterdamin keskustan alueella on paljon tarjontaa myös jointeista (täällä laillisesta päänsekoituskamasta), joita voi ostaa Coffeeshopeista melkein joka nurkalta. Ei sovi tuo kama minun ajatusmaailmaani.

Muutaman kerran harjoiteltuani nappasin pari kuvaa Amsterdamista iltavalojen loisteessa. Tässä onnistuinein, jossa Amsterdam näyttää uskomattoman kauniilta.

Näkemättä jäivät vielä erityisesti Van Gogh-museo ja Anne Frankin kotimuseo, joita palaan varmasti vielä katsomaan.

Tuulee- myrskykö tulee? 1.3.2008

Ikkunasta näkee kuinka lehdet pyörivät pienen trombin tavoin ympyrää pitkin talokompleksin nurkkaa. Välillä puuskittainen tuuli tempoo oksia puista. On oikeastaan hyvin huvittava näky, kun harakat pomppivat sivuttain tuulen mukana. Koetan itsekin suunnata kaupungille ostamaan alennuskorttia Hollannin ja Belgian juniin. Lopulta ajatus tyssää siihen, etten kykene muistamaan paikallista osoitettani.Onneksi en sentään pyöräillyt asemalle asti tätä toteamaan. Seuraavalla kerralla uusi yritys muistilapun kanssa.

Alennuslippu kustantaa 55 euroa ja sillä saa 40 % alennuksen paikallisista junalipuista. Kortti maksanee itsensä takaisin muutaman A-damin matkan ja parin muihin etäällä sijaitseviin kaupunkikohteisiin suuntautuvan reissun tekemällä.

Ulkona on jopa hieman vaivalloista pyöräillä. Pyöräillessä voimakkaaseen vastatuuleen joutuu polkemaan alamäissäkin päästäkseen edes vähän eteenpäin. Kovaa hommaa tällainen kelien armoilla urheileminen. Lippalakkikaan ei sitten ollut kaikkein fiksuin päähine. Onneksi ensimmäisen läheltä piti lentoonlähdön jälkeen älysin laittaa hatun pois. Kuulen illan uutislähetyksestä, että myrskyllä on tosiaan ollut voimaa. Jossain päin tuuli on repinyt taloista kattoja tai tehnyt muuta vahinkoa.

Night out in Nijmegen 28-29.2.2008

Olipahan yhdenlaista ravaamista koko päivä. Heti Xantenista palattua piti sännätä kielikurssille. Kielikurssin jälkeen ehti sentään pysähtyä hetkeksi syömään, mutta ei paljon muuta. Pian oli taas lähdettävä pelaamaan futsalia. No itsepähän tulee järjestettyä tätä ohjelmaa moninverroin enemmän kuin kotimaassa on tavallisesti tulee.


Paikallisten meille järjestämä illanvietto jälleen kerran. Tällä kertaa vietimme aikaa Dollars-pubissa. Live-bändi veteli hyviä covereita ja tunnelma oli muutenkin kohdallaan. Biljardi oli tällä kertaa asteen verran haastavampaa, kun vastustaja ei ollut ihan perseet olalla. Suora seuraus oli tietenkin se, että hävisin. Kapean tilan ahdas, mutta tunnelmallinen tanssilattiakin tuli testatuksi.

Tällä kertaa samaan kuvaan kanssani pääsivät Serhat, kiharapää Turkista ja marokkolaistaustainen hollantilaisnuorukainen Hamza.

Seuraavana päivänä opiskelu alkoi jo yhdeksältä, mikä tuotti kaikille varmasti vaikeuksia. Kuten tapana olen pitänyt, ei edellisen illan tomut paljon jaloissa paina, kun opiskella pitää. Klassisia muutaman naaman puuttumisia ja rennonletkeitä parin tunnin myöhästymisiä luonnollisesti nähtiin. Toteankin lopuksi, että tässä suhteessa on mukavampi opettaa lapsia!

Xanten 28.2.2008

Suomen kielen oppilaani vei minut tällä kertaa Xanteniin Saksaan. Sieltä löytyi vaatimaton luterilainen kirkko ja toisen ääripään ylellinen, upean koristeellinen katolinen katedraali. Luterilaisuus tuntui ajatuksen tasolla jotenkin paremmalta kuin kullalla silattu katolinen kirkko. Ja pystyin hyvin kuvittelemaan, mitä pahaa Luther katolilaisuudessa ja anekaupassa oikein näki.

Hyvän tovin kaupungilla pyörittyä oli tauon paikka. Päätimme piipahtaa paikallisessa kuppilassa juomassa teet. Tällä kertaa eteen tuotiin myös Küchen-osaston herkku, kakkusiivu. Siitä seurasi pieni vankemman ruoan kaipuu. Onneksi kaupungin keskusaukiolta löytyi koju joka möi paistettua kalaa. Jotain oli jäänyt ammoisilta ajoilta takaraivoon saksan tunneiltakin, sillä kykenin tekemään tilaukseni itse. Annoksen saatuani oli oikein positiivinen yllätys, että tarjolla oli vieläpä sitä ihanaa kermaviilikastiketta, joka joskus muinoin pelasti lähes minkä tahansa kouluruoan.

Mies ja kakku

Takaisin päin tullessa pysähdyimme paikkaan, joka ei ilmeisesti ole mitenkään mukava luku Saksan historiassa. Vaikka paikalla on selkeää historiallista kiinnostusarvoa, sitä ei mainosteta missään eikä sinne ole opasteita. Paikassa oli ollut jonkinlainen työleiri/ammusvarikko. Onkin hyvin ymmärrettävää, ettei turisteja haluta suuria määriä vaeltelemaan alueelle, jolla on vielä mahdollisesti jäänteitä ammuksista. Poluilla pysyen ei mitään hätää tietenkään ollut, mutta niiltäkin näki melko paljon surullista historiaa.

Jonkinlainen parakkirakennus nykykäytössään tylyn keskitysleiriaidan takana.

Paikasta löytyi myös jonkilainen muistomerkki eräästä ilmeisesti räjähdysturmasta, jossa oli kuollut kymmeniä ihmisiä. Koska liittoutuneet lopulta miehittivät alueen, on alueella isoja räjäytyskraatereita ja paljon kasaan romahtanutta betonia. Pysäyttää miettimään, mitä hyötyä tästä oli kenellekään...

Takaisin tullessa ajoimme ohi muutamia vuosia sitten rakennetusta huippumodernista ydinvoimalasta, joka ei lopulta päätynyt tarkoitettuun käyttöönsä. Oppaani kertoi, että paikallisten asukkaiden voimakkaan vastustuksen seurauksena voimalaa ei otettukaan käyttöön. Kyseessä oli jonkinlainen edistyksellinen kokeilu, joka sai rahoituksensa EU:lta ja Saksan valtiolta (veronmaksajilta). Lopulta voimala ilmeisesti myytiin rakennuskustannuksiinsa nähden nimellisellä euron summalla jollekin paikalliselle Toivo Sukarille (=bisnesvisionääri), joka investoi paikkaan tehdäkseen siitä jonkinlaisen elämys- ja extremematkailullisen rahasammon.